Espanjassa Francon perintö on ollut aina läsnä. Esimerkiksi toisin kuin Saksassa, Espanjassa Francolla oli muistomerkkejä. Vuodesta 2007 lähtien lain nojalla Francon fasistihallinnon muistomerkit kiellettiin. Ironista kyllä, muisto Francon sortokaudesta oli kenties vaikuttanut siihen, että avoimille uusfrancolaisille liikkeille ei ollut tilaa. Nuoremmat sukupolvet eivät tiedä millaista on elää Francon fasismin alla. Äärioikeistopuolue odotti aikaansa.
Toiseksi espanjalaiset ovat hyvin konservatiivisia ja uskovaisia, kuten Ylen toimittaja Maija Salmi kirjoituksessaan sanoo. Nykyinen hallitus on vienyt eteenpäin hyvin edistyksellisiä lakeja, jotka eivät ole mieliksi konservatiivisille katolisen kirkon jäsenille. Vox vastustaa aborttia sekä samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Vox vastustaa myös perheväkivallan tuomitsevaa lakia. Voxin ehdokkaat puhuvat ”normaaleista espanjalaisista”. Ketkähän sitten ovat ne epänormaalit?
Voxin viesti myy myös esimerkiksi maahanmuuttaneiden latinoiden keskuudessa, koska Voxin maahanmuuttovastaisuus keskittyy Afrikasta tuleviin. Voxin mielestä on ”hyviä ja huonoja siirtolaisia”. Se jos jokin on rasismia. Saa nähdä kauanko kestää ennen kuin myös latinot ovat vastustuksen tai vihan kohteena. Maahanmuutto ei kuitenkaan ole Voxin päävaaliteema.
Voxin retoriikassa keskiössä on Espanjan yhtenäisyyden puolustaminen. Vox tuomitsee jyrkästi Katalonian itsenäisyyden ajamisen. Voxin mielestä nykyinen pääministeri Pedro Sánchez on heikko, koska hän suostui neuvottelemaan separatistien kanssa. Voxin voitto palvelisi myös Katalonian itsenäisyyttä ajavia.
Espanja on jakautunut jyrkästi. Hyödyt talouden elpymisestä koronakauden kurimuksen jälkeen eivät kohdistu kaikille. Toisin kuin Suomessa, koronarajoitusten aikana hyvin moni menetti yrityksensä, toimeentulonsa ja omaisuutensa. Tämä synnyttää kaunaa hallitsijoita kohtaan. PSOE (sosialistit) ovat olleet vuodesta 2018 lähtien ja koalitiossa vasemmistolaisen puolueen kanssa. Nehän ovat kommunisteja, äärioikeiston propagandan mukaisesti.
Nyt sunnuntaina 23.07.2023 Espanjassa ennenaikaiset parlamenttivaalit.
Tänään on maailman pakolaispäivä. Konfliktit, turvattomuus, taloudelliset-, ihmisoikeus- ja ekologiset kriisit lisäävät pakolaisuutta. Suurimman taakan pakolaisten vastaanottamisesta kantavat kriisimaiden naapurimaat.
Tällä hetkellä Suomi ottaa vastaan 1 050 kiintiöpakolaista vuodessa. Määrä on pieni, sillä esimerkiksi Ruotsin pakolaiskiintiö on 5 000.
YK:n pakolaisjärjestön mukaan viime vuonna 82,4 miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan vainoa ja muuttamaan pois omasta kodistaan.
Mistä maista ihmiset joutuvat pakenemaan? Syyria, 6,7 miljoonaa, Venezuela, 4 miljoonaa- Afganistan, 2,6 miljoonaa, Etelä-Sudan, 2,2 miljoonaa ja Myanmar, 1,1 miljoonaa.
Demokratian, ihmisoikeuksien ja ympäristösuojelun edistäminen vähentää ihmisten pakkoa paeta kotimaastaan. Elokapinan viesti on tärkeä myös pakolaiskysymyksen kannalta.
Suomen ja muiden sivistyneiden vastaanottavien maiden tärkeä ja vastuullinen tehtävä on taata hyvät mahdollisuudet uuden elämän aloittamiseen ja kotutumiseen ilman pelko. Ulkomaalaisvastaisuus ei tässä tehtävässä auta lainkaan.
Pakolaisten vastaanotosta: Valtuusto päätti äänestyksen jälkeen palauttaa asian valmisteluun. Miksi? Sitä emme saaneet kovasti tietää, koska asiasta ei keskusteltu. Pekka Luoma (kok) sanoi, että tarvitaan lisää tietoa mm. talousvaikutuksista ja sopimuksesta.Matti Pajuoja (vas) kannatti Luoman esitystä. Birgit Aittakumpu (vas) puhui muun muassa siitä, että tähän mennessä on saatu tarpeeksi tietoa, ja että päätöksen myöhentämiselle ei ole perusteluja. Aittakumpu esitti, että asiasta päätetään ja että Lohja ottaa vastaan pakolaisia. Olin valmis kannattamaan Aittakummun esitystä ja minulla oli myös valmis lyhyt perustelu. Se taisi olla kuitenkin liikaa valtuuston puheenjohtajalle, joka keskeytti minut kahden lauseen jälkeen. Olin seuraavaksi sanomassa, että kannatan Birgit Aittakummun esitystä. Ottaen huomioon, että niin Luoma kuin Pajuoja ja Aittakumpu saivat puhua kauan, joustamattomuus kohdallani oli varsin erikoista. Ymmärrän, että valtuuston puheenjohtajan pitää olla topakka, mutta olen myös sitä mieltä, että hänen tulisi kohdella valtuutettuja ja asioita tasapuolisesti. En lähde kuitenkaan arvailemaan syitä epäkohteliaalle käytökselle. En ole ensimmäinen valtuutettu, joka saa osakseen samanlaista kohtelua. Näyttää nyt siltä, että valtuustossa vain mieluisaa esitystä sai perusteella niin paljon kuin halusi, mutta puheenjohtajalle epämieluisaa esitystä ei. Valtuuston kokous on videoitu, ja sen on katsottavissa Lohjan kaupungin Youtube-kanavalla.
Tässä lyhyt puheenvuoroni: ”Hädänalaisten auttaminen ei voi perustua muuhun kuin humanitaarisiin syihin. Kun mietitään kiintiöpakolaisten ottamista, ei voida miettiä sitä, että paljonko kaupunki sillä tienaa.
Kannatan valtuutettu Birgit Aitakummun esitystä.”
Myös Lotta Paakkunainen (kesk) kannatti Aittakummun esitystä. Olimme valmiina päättämään, mutta vain vihreät ja muutama valtuutettu oli Birgit Aittakumpun esityksen takana. Asia palautui valmisteluun.
Valtuutettujen lukumäärästä keskusteltiin paljon. Kokoomuksen esitys oli valtuuston määrän pienentämistä säästösyihin vedoten, mutta kuten vihreiden Katri Piiparinen sanoi, paras keino säästää on leikata palkkioista. Toki Piipparinen ei esittänyt sellaista, mutta hän osoitti, että Kokoomuksen esitys ei ollut loppuun asti mietitty. Valtuuston koko pysyy samana, eli jatkossakin valtuutettuja tulee olemaan 51.
Kolmas asia, josta keskusteltiin paljon, oli Paula Nordströmin valtuustoaloitteen johdosta muodostettu työryhmän raportti perusopetuksen järjestämistä koskevista periaatteista. Esitys oli, että raportti otetaan huomioon päätöksissä. Valtuuston kokouksessa Taina Lackman esitti, että raportti annetaan tiedoksi. Lackman luetteli monia asioita, joihin olin kiinnittänyt huomioon lautakunnan kokouksessa, jossa aloitteesta päätettiin. Olinhan jättänyt eriävän mielipiteen. Onneksi nyt kävi näin, että enemmistö valtuutetuista oli Lackmanin esityksen takana. Kävin puhumassa seuraavasti:
”Kiitos aloitteen hyvästä valmistelusta.
Lohjalla on ollut ikävänä tapana tutkia tehokkaasti sitä, miten päästään eroon maaseutukouluista. Koko valtuustokauden ajan maaseutukoulujen lakkauttaminen on koko ajan ollut kaupungin ykkösasiana. Lohjalla koulujen kehittämistyö on tarkoittanut koulujen sulkemista.
Paula Nordströmin aloitteen johdosta piti syntyä selkeät kriteerit siitä, miten millä jäljellä olevat maaseutukoulut voitaisiin sulkea. Käsillä oleva raportti sisältää kehittämiskelpoisia ajatuksia, mutta myös harhaanjohtavia lukuja ja radikaalin muutoksen oppilaaksiottoalueiden poistamisesta. Raportissa ei arvioida mitä tämä muutos merkitsee käytännössä lapsiperheille. Ehdotettujen muutosten vaikutusten arviointi muutenkin loistaa poissaolollaan. Mihin kouluun syksyllä lapsi menee? Sulkeeko lähikoulu ovensa, kun lapset ohjataan suurempiin kouluihin? Voisiko lapsi siirtyä naapurikunnan kouluun? Kyllä voi, mutta silloin vanhemmat kustantavat ja järjestävät lastensa koulukuljetuksen.
Raportti vauhdittaa loppujenkin maaseutukoulujen lakkauttamista. Kyse on lasten ja lapsiperheiden arjen järjestämisestä ja kylien tulevaisuudesta. Se on koko Lohjan asia. Siksi kysyn, että voiko valtuusto hyväksyä raportin sisällä olevan radikaalin muutoksen noin vain toteutettaviksi?
Raportissa on liian paljon avoimia kysymyksiä ja epävarmuutta muutosten suunnasta.
Kannatan esitystä, että valtuustoaloitteen raportti annetaan valtuustolle vain tiedoksi. ”
Kaikesta huolimatta valtuuston kokous sujui paremmin kuin osasin odottaa.
—————————————————Muuta: Nyt Iota-hurrikaani on rantautunut Nicaraguaan ja on matkalla Hondurasiin, El Salvadoriin ja Guatemalaan. Tämä on jo toinen voimakas hurrikaani, joka riehuu samalla seudulla kahden viikon sisällä!”Hirmumyrsky oli aiemmin jo viitoskategorian hurrikaani, mikä on Saffirin-Simpsonin viisiportaisella asteikolla kaikkein voimakkain. Se merkitsee, että tuulet puhaltavat yli 70 metriä sekunnissa.” https://yle.fi/uutiset/3-11650908
BBC:ssä on samasta aiheesta kertova kirjoitus. Vaikka BBC ei esitä hienoja kuvia ja karttoja kuten Helsingin Sanomat, artikkelissa taustoitetaan, miksi mustat ja myös latinot ovat alttiita koronavirukselle.
Helsingin sanomissa ja BBC:n artikkeleissa toistetaan uutistoimisto AP:n tarjoamia lukuja ja arvioita.
New Yorkissa 34% kuolleista on latinoja. Mustien ja latinojen korkeat luvut eivät johdu siitä, että he olisivat geneettisesti alttiimpia virukselle, vaan se johtuu heidän sosiaalisesta tilanteestaan.
BBC:n artikkelissa yliopistojen asiantuntijat ovat sitä mieltä, että lukujen takana on raaka fakta, että vähemmistöjen terveydenhoitoon ei investoida Yhdysvalloissa.
Latinoilla ja mustilla on muita vähemmän terveysvakuutuksia, ja siksi he eivät pääse terveydenhoidon piiriin. Näillä ryhmillä on vähemmän toimeentuloa ja säästöjä kuin muilla. Mustat ja latinot jatkavat töitään siivoojina, lentokentillä, kauppojen kassoilla, yksityisissä asunnoissa sisäkköinä, jne. Kun varakkaat tai keskiluokka eristäytyvät karanteeniin, nämä heikossa taloudellisessa asemassa olevat ryhmät jatkavat työtään. He eivät voit eristäytyä, tai he ja heidän lapsensa kuolevat nälkään.
Paperittomat siirtolaiset eivät hakeudu terveydenhoitoon, koska pelkäävät tulla karkotetuiksi. Pelko on aiheellinen, koska epidemiasta huolimatta Trumpin hallinto jatkaa karkotuksia. Moni paperiton kuolee kotonaan. Yhdysvaltojen epidemialuvut ovat jo tässä vaiheessa suuria.
Moni on järkyttynyt New Yorkin joukkohaudoista. Kapitalismin, sosialismin tai minkä tahansa ismin tuottama eriarvoisuus ja koronavirus on tuhoisa yhdistelmä. Myös Suomessa luvut olisivat nykyistä suurempia, jos kaikilla suomalaisilla ei olisi mahdollisuuksia tulla hoidetuiksi. Tänä päivänä on todellakin lottovoitto asua Suomessa.
Pandemian luvut kasvavat, kuten olen aiemmin kirjoittanut, myös latinalaisen Amerikan maissa. Ecuadorissa ruumiita kerätään kaduilta. Monilla ecuadorilaisilla ei ole rahaa viedä omaisiaan hoitoon. Samanlaiset tarinat toistuvat jo myös muissa maissa. En halua kuvitella millaista se tulee olemaan, kun coronavirus saapuu esimerkiksi Brasilian faveloihin. Silloin tuskin emme edes saa realistisia lukuja, koska ihmiset vain sairaustuvat ja kuolevat ilman, että heitä edes laskettaisiin.
Ecuadorissa on 7 161 tartuntoja ja 297 on kuollut (tämä luku ei pidä paikkaansa, koska viranomaiset ovat sanoneet jo viikko sitten, että joka päivä he keräävät yli 100 ruumista!)
Perussa on 5 897 tartuntoja ja 169 on kuollut
Meksikossa 3 844 tartuntoja ja 233 on kuollut
Ja sitten on ihmeiden maa Nicaragua, jossa tilastojen mukaan on vain 6 sairastunutta ja yksi on kuollut. Uskokoon ken tahtoo. Nicaraguan Ortegan hallinnolla on erittäin vastuuton linja. Yleisradiossa on Pertti Pesosen hyvä kirjoitus aiheesta. Lisäisin siihen, että vaikka hallinto ei toimi, nicaragualaiset itse ovat jääneet kotiin karanteeniin ja noudattavat turvatoimia.
Valitettavasti samanlaisia uutisia oli ollut myös muissa maissa silloin kun koronavirus oli levinnyt vain Kiinassa ja sen lähialueella. Aasialaisia katsottiin vieroksuvasti, ja heitä haukuttiin viruksiksi ja käskettiin painumaan kauas. Uutisissa näimme kylttejä ravintoloissa, joissa luki, että kiinalaiset eivät olleet tervetulleita. Espanjassa Huelvassa 5 opiskelijaa eivät päässeet baariin ulkonäkönsä takia! Rasistinen ideologia kaikkialla käyttää pelkoa hyväksi. Pelon ja paheksunnan lietsonnalla ihmisiä ja kansoja kohtaan rasistinen ideologia pyrkii voimistumaan.
Monissa maissa on ollut kampanjoita rasismia vastaan, kuten Espanjassa ja Ranskassa ”En ole virus” – kampanja. Myös YK:n ihmisoikeusjärjestö otti kantaa rasismia vastaan Twitterissä.
Ympäri maailmaa koronaviruksen ympärillä on ollut käsittämättömiä väitteitä viruksen tartunnoista. Valeuutisoinnin tarkoitus on syrjivä ja rasistinen. On esimerkiksi väitetty, että Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa asuvat ihmiset olisivat vastustuskykyisia koronaviruksille ja siksi heidän ei pitäisi kantaa huolta.
Samoin jokin aika sitten levisi väite, että Kiinassa moni oli kääntynyt muslimiksi koska korona ei tarttuisi muslimeihin, ja monissa maissa tämä valeuutinen kiersi laajalti. Tiede on selkeä asian suhteen. Koronavirus tarttuu kansalaisuuteen ja uskontoon katsomatta.
Rasismilla ja syrjinnällä koronaviruksesta ei parannuta, tartuntoja ei estetä eikä sitä edistetä mitä nyt todella tarvitaan: myötätuntoa ja vastuuta toisistamme.
Viime päivinä tiedotusvälineissä on kirjoitettu ja puhuttu paljon kahdesta aiheesta. Aliarvioimatta sairauksien seurauksia, on sanottava että uutiset, jotka luovat pelkoa ja uhkaa, myyvät hyvin. Meitä kiinnostaa tietää mikä meitä uhkaa. Pelolle emme saisi kuitenkaan antautua.
Mitä jokainen meistä voi parhaiten tehdä?Pitää huolta hygieniasta ja pestä kätensä saippualla ja puhtaalla vedellä. Maailmassa kaikilla ei ole mahdollisuuksia saada puhdasta vettä.
Toinen uutisista, joita tiedotusvälineet myyvät meille, liittyy Turkin ja Kreikan rajalla oleviin turvapaikanhakijoihin. Moni puhuu pakolaiskriisistä, kun pitäisi puhua Euroopan unionin arvojen kriisistä. Todellinen ongelma on se, miksi EU ei näköjään tee tarpeeksi autakseen apua tarvitsevia. Miten voitaisiin ratkaista Euroopan Unionin arvojen kriisi? Miten ratkaista EU:n itselleen luoma ongelma allekirjoittamalla vuonna 2016 pakolaissopimus Turkin Recep Tayyip Erdoganin kanssa? Nämä ovat vakavia ongelmia, jotka vaikuttavat tuhansien ihmisten elämään ja tulevaisuuteen. Siviilit eivä ole syyllisiä sotiin ja omaan kohtaloonsa.
Ihmisoikeusjärjestöt kritisoivat sopimusta muun muassa, koska EU ei vaatinut Turkkia esimerkiksi ratifioimaan kansainvälisiä pakolaissopimuksia. Allekirjoittamalla sopimuksen EU legitimoi Turkin autoritaarisen järjestelmän.
Yksi suurista kysymyksistä on, mihin Turkki käytti ne kuusi miljardia euroa, jotka EU lupasi. Moni odotti, että Turkki parantaisi Turkissa olevien pakolaisten asemaa.Raporttien mukaan toisin on käynyt. Nyt näyttää taas siltä, että Turkin hallinto käyttää pakolaisia hyväkseen kiristääkseen EU:lta lisää rahaa. Näyttää myös siltä, että EU ei kykene tarjoamaan inhimillisiä ratkaisuvaihtoehtoja, ja yrittää taas kääntää selkänsä avun tarvitsijoille. Turkin kanssa pitää mukamas neuvotella.
Valitettavasti historia toistuu. Muutamaa päivää sitten ystäväni laittoi Facebook-sivulleni linkin saksalaisesta laivasta MS St. Lous, joka kuljetti vuonna 1939 yli 9000 juutalaispakolaista Kuubaan, Yhdysvaltoihin tai Kanadaan.Laiva matkustajineen joutui palamaan Euroopaan, koska mainitut maat eivät suostuneet antamaan laivalle lupaa rantautua satamiin. Silloisen Kanadan pääministeri sanoi, että jos tämä laiva rantautuu, niin lisää laivoja ja juutalaisia tulee Kanadaan. Samaa argumenttia käytetään tänä päivänä: ”Jos otetaan pakolaisia, niin lisää on tulossa”. Moni moittii turvapaikanhakijoita siitä, että he haluavat parempaa elämää, mutta eivät moiti sotaa, tuhoa ja surua aiheuttavia hallitsijoita. Turvapaikanhakijat Kreikassa ja Turkissa ovat sekä Erdoganin politiikan että Euroopan populistien pelinappuloina. Pelkoa lietsovat uutiset ja kommentit myyvät hyvin. Kansainvälisiä sopimuksia on noudatettava ja ihmisoikeuksia kunnioitettava.