Vaikka välillä näytti siltä, että torilla oli enemmän ehdokkaita kuin äänestäjiä, oli mukava huomata, että meidän telttaan oli monille helppo pysähtyä, vaikka meillä ei ollut kahvia eikä makkaroita tarjoilla. Olihan teltassamme muuta katsottavaa kuin ehdokkaiden naamoja. Nimittäin yksi ehdokas toi sinne silkkikukkonsa. Silkkikukko oli vain hetken verran siellä, mutta se toi iloa monille lohjalaisille, ja pääsi moniin valokuva-albumeihin.
Meillä oli myös tekemistä. Kuntavaaliehdokas Pedro Albeio soitti säkkipilliänsä ja me muut tanssimme ympärillä. Se oli hauska hetki, joka ilahdutti katsojiakin.
Meidän vieressä oli keskustan teltta. Oli mukava vaihtaa pari sanaa tuttujen, mutta myös tuntemattomien ehdokkaiden kanssa. Myös eläinoikeuspuolueen ainut ehdokas Pauliina Laurila oli mukava yllätys. Pauliina osaa Espanjaa! Tuntui kotoisalta olla torilla. Lohja on kansainvälinen ja avoin paikka, vaikka muutama henkilö tuli kuittamaan Pauliinalle, koska Pauliinalla oli omassa teltassa sateenkaarilippu! Mitä se lippu ja lipun symboloimat asiat vie ihmisiltä pois? -Ei mitään. Peukkuja rohkealle Pauliinalle.
Torilla oli muuten paljon kukka- ja muita kauppiaita. Torin lavalla oli musiikkiesityksiä. Pitkästä aikaa pääsin nauttimaan aidosta toritunnelmasta.
Nyt kotona kirjoitan ilolla upeasta aurinkoisesta päivästä ja toivon kaikille aurinkoisille ehdokkaille menestystä! Kuntavaalit kampanjoineen on demokratian juhla.
Länsi-Uudenmaan vaalikoneessa väitetään, että Lohjan reuna-alueet kärsivät tällä hetkellä päätöksenteossa Lohjan keskusta-alueisiin verrattuna. Olen täysin samaa mieltä. Kärsimys ei ole vain tämän hetkinen ongelma. Lohjan reuna-alueilla palveluista on leikattu jo useiden vuosien aikana. Vaalien alla moni ehdokas lupaa säilyttää reuna-alueiden palveluita, mutta tehdyt lupaukset uhrataan valtuustossa ja lautakunnissa puoluekurin alttarille.
Koulupalvelujen keskittämistä suuriin yksiköihin ei ole kyseenalaistettu tarpeeksi. Ne, jotka uskaltavat kyseenalaistaa tämän mantran muuttuvat epämieluisiksi päättäjiksi. On hyvä, että Lohjan keskustaa kehitetään, mutta ei ole hyväksyttävää, että Sammatti, Karjalohja, Nummi, Pusula, Ikkala ja muut Lohjan kylät on jätetty omaan onnensa nojaan. Esimerkiksi myynnissä olevia tontteja eri kylissä ei markkinoida tarpeeksi tai ei ollenkaan.
Lohja on suuri ja tärkeä mökkikunta, koska luonto on upea. Rauhaa kaipaavalle Lohjan maaseutumaiset kylät ja lukuisat järvet ovat kuin paratiisi. Ikkalaan ja Pusulaan muutetaan rauhaa hakemaan. Karua on kuitenkin muuttajan myöhemmin huomata, että kauniissa maaseutumaisessa kylässä jäljellä olevia palveluita uhkaa lakkauttamisen. Lohjan kylistä myös muutetaan pois. Lohjan imagon parantamiseen laitetut eurot valuvat hukkaan kylien näivettämisvimman takia.
Ana María Gutiérrez Sorainen, Poliittisesti sitoutumaton kuntavaaliehdokas
Tässä muutamia vastauksiani vaalikoneisiin.Nämä kysymykset ovat Länsi Uusimaan vaalikoneesta, mutta muissakin vaalikoneissa toistuvat melkein samanlaiset kysymykset.
Lohjan elinvoimaa ja houkuttelevuutta lisätään parhaiten kehittämällä peruspalveluita ja nykyisiä vahvuuksia, ei keksimällä uusia vetovoimatekijöitä. Osittain eri mieltä.
Aina voi, ja pitää, keksiä uusia tapoja vetovoiman kasvattamiseksi. Olen täysin samaa mieltä siitä, että houkuttelevuutta lisätään kehittämällä palveluita. Viimevuotiset leikkauslistat ovat olleet julmia varsinkin kylien palvelujen kannalta. Lohjan keskustan vetovoimasta pidetään huolta, mutta haja-asutusalueet ovat kuin Nälkäpelin heikommat vyöhykkeet.
Olisi hyvä, että kuntaani tulisi lisää ulkomaalaista työvoimaa. Samaa mieltä.
Suomi tai Lohja ei ole suljettu linnake ja ulkomaalainen työvoima liikkuu vapaasti, kuten kaikissa Euroopan Unionin maissa. Suomessa kunnat eivät tee niitä päätöksiä, vaan ulkomaalaisen työvoiman tulo riippuu Lohjalla toimivien yritysten tarpeista ja päätöksistä. Suhtaudun myönteisesti kaikkiin ihmisiin ja siksi olen samaa mieltä väitteestä.
Lohjan tulee luopua maksullisesta kadunvarsipysäköinnistä. Olen osittain samaa mieltä
Lohjan tiukka kadunvarsipysäkointipolitiikka saattaa vaikuttaa siihen, että moni lohjalainen menee muihin kaupunkeihin ostoksille kuin Lohjan keskustaan.
Neidonkeitaan peruskorjauksen sijasta Lohjan pitää rakentaa uusi uimahalli esimerkiksi Aurlahteen. Eri mieltä
Lohjan velka on jo suuri. Aurlahti on kuin kaikkien lohjalaisten olohuone. Kesäisin paikalla on lapsiperheitä, ystävyysporukoita ottamassa aurinkoa, ja muita ihmisiä pelaamassa, uimassa tai oleskelemassa vain. Sellaisesta olohuoneesta ei pidä luopua eikä viedä kaupunkilaisilta. Aurlahden kehittämisen pitäisi tapahtua luonnon, asukkaiden ja Aurlahden käyttäjien ehdoilla.
Lohjan on tuettava kaupungin sisäistä joukkoliikennettä selvästi nykyistä enemmän.Täysin samaa mieltä.
Lohjan sisällä ei pääse sujuvasti paikasta toiseen muulla tavoin kuin henkilöautolla. Sanotaan, että koulukuljetus voi palvella kaikkia lohjalaisia, muttä käytännössä näin ei ole, koska jo nyt koulukuljestusautot ja bussit ovat täynnä.
Kotikuntani pitää tarjota kuntapaikkoja kiintiöpakolaisille tai oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille. Täysin samaa mieltä
Jos ihmiset tarvitsevat apua, heitä pitää auttaa. Hyvällä kotouttamisohjelmalla pakolaiset ja turvapaikanhakijat pääsevät vaikuttamaan myönteisesti kuntien kehitykseen.
Kuntapäättäjä voi toimia lupaustensa vastaisesti, jos kunnan etu sitä vaatii. Täysin eri mieltä
Usko puolueiden ja demokratiaan heikenee, koska puolueet ja jotkut poliitikot toimivat toisin kuin ennen vaaleissa sanovat. Lohjalla monilla kaupunkilaisilla on se tunne, etteivät päättäjät kuuntele. Se tunne ei synny tyhjästä. Parasta on olla antamatta lupauksia, jos ei aio pitää niistä kiinni. Kunnan etu on kuntalaisten etu ja valtuutetut vastaavat kuntalaisten, eivätkä virkamiesten tai puoluekavereiden toiveisiin.
Lohjan kouluverkkoa ei saa karsia seuraavan valtuustokauden aikana. Täysin samaa mieltä
Koulujen lakkautuksia puolustellaan taloudellisilla perusteilla, mutta ei ole todisteita siitä, että lakkautetuista kouluista kunnat hyötyisivät taloudellisesti. Oppilaskohtaiset kustannukset eivät laske, eivätkä poistu, opettajavirkoja ei lakkauteta ja vastaanottavissa kouluissa pitää tehdä isojakin remontteja. Lähikoulut ovat vetovoimatekijä, varsinkin nyt kun maalle muuttaminen on trendikästä. Lohjan kokoinen kaupunki tarvitsee monipuolista kouluverkostoa, eikä ainoastaa isoja kouluja.
Lohjan reuna-alueet kärsivät tällä hetkellä päätöksenteossa Lohjan keskusta-alueisiin verrattuna.Täsyin samaa mieltä.
Ei tarvitse muuta kuin katsoa, mitä palveluja on lakkautettu ja mihin palvelut ovat keskitetty. Vero- ja lainarahat ovat menneet Lohjan keskustan kehittämiseen. Kylien vetovoima ja kehitys on jätetty sivuun. Esimerkiksi entisessä Nummi-Pusulassa lukio on lakkautettu ja kohta jo kolme kyläkoulua on sulkenut ovensa ja sen myötä kylien vetovoimaa on ajettu alas. Lohjalla ei lasketa, kuinka monta euroa menetetään esimerkiksi Hyrsylän tai Koisjärven alueen asukkaiden poismuuton myötä. Valtuustossa kyliä ei saa puolustella koska se on ”nurkkakuntaisuus”, mutta keskustan palvelujen eteenpäin vieminen on kuulemma kaikkien lohjalaisten etu! Totuus on se, että kyliltä ei lähdetä Lohjan keskustaan vaikkapa harrastamaan.Eri kylissä myynnissä olevia tontteja ei markkinoida tarpeeksi.
El Salvadorissa presidentti Nayib Bukelelle lojaali parlamentti on erottanut yleisen syyttäjän sekä viisi korkeimman oikeuden tuomaria ja niiden varajäsenet. Syynä on se, että he eivät ole suostuneet toimimaan kuten Bukele haluaa, vaan kuten perustuslaki sanoo. Heidät korvataan Bukelelle lojaalilla tuomareilla.
El Salvadorin parlamentissa Bukelen Nuevas ideas -puolueella on enemmistö. Vallan kolmijako on nyt rikottu El Salvadorissa ja maa ajautuu kohti totalitarismia.
Verouudistus on vedetty pois parlamentista ja valtionvarainministeri on eronnut, mutta protestit jatkuvat. Verouudistus oli kolumbialaisten mielestä julma, mutta kaduilla protestoidaan myös muista syistä. Pandemian huono hoito ja heikko taloudellinen tilanne vaikuttaa protesti-intoon.Työttömyys on lisääntynyt ja esimerkiksi vuodessa noin 500 000 yritysä on mennyt konkurssiin. Kolumbiassa minimipalkka on 234 dollaria kuussa ja monilla perheillä ei ole säästöjä. Köyhyys ja huono-osaisuus lisääntyy.
Hallinto vastasi mielenosoituksiin myös väkivalalla ja väkivalalla ei ratkaista mitään. Protestit jatkuvat.
Kävin Karkkilan Myllypuistossa katsomassa olivatko joutsenet palaneet pesimään joelle kuten viime keväänä. Siinä kun olin tuijottamassa jokea, yläpuolelleni ilmestyi kaksi oravaa. Oli hauskaa katsoa, kuinka oravat leikkivät ja hyppivät oksasta toiselle.
Toisella oravalla oli vaaleampi turkki. Oliko se vielä talvipuvussa? Toisella oli tummempi turkki ja se maastoutui hyvin puiden runkoihin.
Oravista on erilaisia mielipiteitä. Orava on ollut merkittävä eläin myös taloudellisessa mielessä. Oravannahkaahan on käytetty rahana.
Cityoravia näkee jonkin verran, mutta luin, että nykyisin metsässä asuvien oravien kanta on vähentynyt osittain ihmisten toiminnasta johtuen, kuten kuusikoiden määrän vähentyminen.
Karkkilalaiset oravat jatkoivat matkaansa ja niin minäkin, vaikka olisin voinut jäädä siihen katsomaan kauemminkin joutsenpariskunnan perhe-elämää. Äitijoutsen hautoi munia ja isä vahtii.