Tänään on maailman pakolaispäivä. Konfliktit, turvattomuus, taloudelliset-, ihmisoikeus- ja ekologiset kriisit lisäävät pakolaisuutta. Suurimman taakan pakolaisten vastaanottamisesta kantavat kriisimaiden naapurimaat.
Tällä hetkellä Suomi ottaa vastaan 1 050 kiintiöpakolaista vuodessa. Määrä on pieni, sillä esimerkiksi Ruotsin pakolaiskiintiö on 5 000.
YK:n pakolaisjärjestön mukaan viime vuonna 82,4 miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan vainoa ja muuttamaan pois omasta kodistaan.
Mistä maista ihmiset joutuvat pakenemaan? Syyria, 6,7 miljoonaa, Venezuela, 4 miljoonaa- Afganistan, 2,6 miljoonaa, Etelä-Sudan, 2,2 miljoonaa ja Myanmar, 1,1 miljoonaa.
Demokratian, ihmisoikeuksien ja ympäristösuojelun edistäminen vähentää ihmisten pakkoa paeta kotimaastaan. Elokapinan viesti on tärkeä myös pakolaiskysymyksen kannalta.
Suomen ja muiden sivistyneiden vastaanottavien maiden tärkeä ja vastuullinen tehtävä on taata hyvät mahdollisuudet uuden elämän aloittamiseen ja kotutumiseen ilman pelko. Ulkomaalaisvastaisuus ei tässä tehtävässä auta lainkaan.
Olin väistyvän vaalikauden viimeisesä Lohjan kaupunginvaltuuston kokouksessa. Kokouksen alussa jaettiin Suomen kuntaliiton pronssi-, hopea-, ja kultamitalit ansioituneille. Valtuuston johto jakoi myös kukkakimppuja lautakuntien ja eri valtuuston päätöselinten johtoasemissa toimineille.
Lohjan äänikuningatar Hannele Mattila sai Suomen kuntaliiton hopeamitalin.
Erikoista oli se, että punaisia ruusuja jaettiin valtuustotyön päättäneille, myös niille, jotka olivat ehdolla ja eivät tulleet valituksi tehtävään. Ymmärrän, että ruusuja jaetaan niille, jotka oman tahtonsa mukaisesti päättivät jättäytyä pois valtuuston töistä. Moni valtuutettu kuitenkin asettui ehdolle, teki kovasti vaalityötä ja eivät tulleet valituksi, vaikka halusivat jatkaa. Voi olla, että niille valtuutettuille se ruusu ei ollut kovin osuva huomionosoitus.
Ruusujen ja tunnustusten jaon lopussa RKP:n valtuutettu Rolf Grandell piti kiitospuheen. Grandell kertoi, että valtuutetun tehtävä vaatii työhön paneutumista. Hän toivoi menestystä ja kärsivällisyyttä. ”Suuret asiat ja niiden vaatimat päätökset odottavat teitä.”
Eniten keskustelua syntyi Pentinkulman hankesuunnitelmasta, josta myös äänestettiin. Seuraavassa kuvassa on hallituksen esitys valtuustolle.
Projektin työryhmässä olevat valtuutetut puolustivat projektin eteenpäin viemistä. Yksi perusteluista oli se, että Sote tulee. Kokoomuksen valtuutettu Juhana Salmenpohja teki vastaesityksen, jossa esitti, että hanke palautetaan valmisteluun. Perusteluna oli myös Soteuudistus. Soten myötä voi tapahtua niin, että Lohja joutuu luovuttamaan kiinteistöjä. Sen lisäksi hankkeen määrärahoista sanottiin, että laskelmat olivat epäselviä. Myös Pentinkulman kaavailtu koko herättää epäilyksiä tarkoituksenmukaisuudesta.
Perussuomalaisten Riikka Slounga-Poutsalo kertoi kysyneensä miksi hankkeella on kiire, ja hän ei ole saanut vastausta siihen. Mielenkiintoista on se, että jotkut valtuutetut talouspykälissä olivat huolissaan siitä, että velka asukasta kohti on jo tosi korkea, mutta heti Pentinkulman pykälässä se huoli unohtui.
Itse olin samalla kannalla kuin Meidän Lohjan Jan Tallqvist siinä, että parasta olisi että uusi valtuusto, joka joutuu päättämään taloudellisista asioista, päättäisi hankkeesta. Pyysin puheenvuoron, koska eräs valtuutettu ihmetteli, että Keskustassa asuvat ikäihmiset joutuvat hoitoon niin kauaskin kuin Siuntioon. Toivoin kuntien välisten yhteistötä. Pusulan seudulla asuvat ikäihmiset menisivät mieluummin lähellä oleviin palveluihin, esimerkiksi Karkkilaan, enemmän kuin kaukana sijaitsevaan Lohjan keskustaan. Sanoin myös, että nykyinen iso Pentinkulman projekti voi tarkoittaa myös reuna-alueiden palvelujen lakkauttamista ja ikäihmisten palvelun keskittämistä Lohjan keskustaan. Sellaista ei pidä tapahtua.
Äänestyksessä valtuusto hyväksyi Pentinkulman hankesuunnitelman ja hankkeen jatkosuunnittelun.
Samalla kun minut äänestettiin Lohjan valtuustoon, Nicaraguassa opposition edustajia vangitaan vain siksi, koska he haluavat äänestää ja olla ehdolla!
Cristiana Chamorro, Arturo Cruz, Félix Maradiaga, Juan sebastián Chamorro, Violeta Granera, José Adén Aguerri, Tamara Dávila, Dora María Téllez, Ana Margarita Vigil, Victor Hugo Tinoco, Hugo Torres, Suyén Barahona…He kaikki ovat nyt Nicaraguan vankiloissa epäiltyinä ties mistä rikoksista. Heidän rikos Ortegan ja hänen vaimonsa silmissä on ilmaista halustaan haastaa Ortegan marraskuun presidenttivaaleissa ja asettua julkisuudessa Ortegaa vastaan.
Dora María Téllez on entinen ministeri. -70 luvulla vallankumouskomentajat Dora María Téllez ja Hugo Torres osallituivat iskuun, jolla vapautettiin Daniel Ortega silloisen Somoza-diktaattorin vankilasta. Nyt Ortega toimii kuin Somoza. Dora María Téllez on monille suomalaisille tuttu.
Tänään Amerikan valtioiden järjestön pysyvä neuvosto kokoontuu käsittelemään Nicaraguan kriittistä tilannetta. Toivon mukaan myös EU ja Suomi jatkavat tukemalla Nicaraguan demokraattista kehitystä, vaatimalla poliittisten vankien vapauttamista sekä reilut ja läpinäkyvät vaalit.
Neljä vuotta sitten kuntavaaleissa minusta tuli Lohjan varavaltuutettu. Siitä alkoi työni Lohjan kyläkoulujen ja kylien muiden lähipalvelujen puolesta. Kun Ylen vaalikoneessa kysyttiin mitkä olivat vaalilupaukseni, vastasin että en tee vaalilupauksia.
Ajattelen, että tehty työ on huomattu. Nyt pääsin Lohjan kaupunginvaltuustoon jatkamaan työtä samojen tärkeiden asioiden puolesta, yhteistyössä muiden luottamushenkilöiden kanssa. Lohja on avarakatseinen kunta.
Talousarviosta käy ilmi, että lastensuojelun kustannukset ovat olleet noin 400 000 euroa suuremmat kuin vuosi sitten. Lastensuojelun asiakaspalveluiden ostot ovat olleet noin 750 000 euroa viime vuotisia suuremmat. Kustannuksia on vielä kirjautumatta noin 500 000 euroa.
Jo neljä vuotta sitten valtuustokauden alussa oli havaittavissa, että nämä lastensuojelun menot ovat koko ajan kasvussa. Helmikuussa 2019 esitin valtuustoaloitteessa, että kaupunki selvittäisi syyt siihen, miksi lastensuojelun tarve lisääntyy Lohjalla. Mitä ennaltaehkäisevää työtä on tehty ja millä toimenpiteillä tätä vakavaa ongelmaa voitaisiin ehkäistä ja vähentää? Aloite on yhä vireillä eikä siihen ole vastattu. Sillä välin lastensuojelun kustannusten kasvu on jatkunut. Enemmän rahasta, kyse on inhimillisestä ja surullisesta asiasta lapsille ja perheille.
Lautakunnan kokouksessa nousi esiin myös hyviä asioita, kuten eri kehittämistyöryhmien toimintasuunnitelmia. Kehittämistyöryhmien työskentely on hyvä varsinkin silloin kun se työ johtaa konkreettiseen kehitykseen.
Asioiden eteenpäin viemisessä rahaa ratkaisee. Sen huomaa esimerkiksi uudessa Laurentius-talossa, jossa kävimme tutustumiskäynnillä koko lautakunnan voimin. Talo on iso, moderni ja valoisa. Toivoa sopii, että uudet puitteet edistävät lasten hyvinvointia ja oppimista. Jos jotakin saa kehua niin talon ulkoseinät muistuttavat keskiaikaisen Pyhä Laurin kirkon julkisivua.
Tunnelma lautakunnassa oli haikea, vaikka työ on välillä ollut raskasta. Tiedättehän, että valtuustokauden alusta lähtien Ikkalan koulu ja muut kyläkoulut ovat olleet jatkuvasti lakkautusuhan alla. Vaikka usein olen tuntenut olevani kala, joka kulkee vastavirtaan, niin olen voinut tuntea olevani oikeutettu mielipiteisiini kyläkouluja ja muita kylien palveluja puolustaessani. Valtuustokauden lopussa lautakunnan työskentely sujui minusta paljon paremmin kuin valtuustokauden alussa. Ehkä tämä johtui lautakunnan jäsenten kokemuksen puutteesta, mutta myös siitä, että osa virkamiehistä vaihtui.
Kiitos kaikille lautakunnan jäsenille yhteistyöstä! Oli hienoa olla mukana ja toivottavasti työ saa jatkua.