Ruotsalaisuuden päivänä haasteita riittää!

Elokuussa kirjoitin Uuden Suomen puheenvuoroon myönteisen suhtautumisen ruotsin kielen oppimiseen merkityksestä. Kirjoituksen perusteella jotkut jopa väittivät, että RKP olisi maksanut minulle jotakin kirjoituksesta!!! Silkka panettelu. Pidän kielistä ja eniten siitä, että niitä suhtaudutaan myönteisesti.

Kielten opiskelu on tilastotietojen mukaan vähentynyt. Ei vain ruotsinkielen opiskelu, vaan myös muiden tärkeiden kansainvälisten kielten opiskelu.

”Vuonna 2010 lähes kaikki vuosiluokkien 7–9 oppilaat opiskelivat englantia. A2-kielen valinnasta seuraa, että perusopetuksen vuosiluokilla 7 ja 8 alkavaa B2-kieltä valitaan aikaisempaa vähemmän. Vuonna 1996 B2-kieltä opiskeli 42,7 prosenttia oppilaista. Syksyllä 2009 opiskelijoita oli enää 14,9 prosenttia. Vuonna 2009 saksa on suosituin B2-kielistä. 8–9 luokan oppilaista opiskeli B2-saksaa 6,5 prosenttia, B2-ranskaa 4,5 prosenttia ja B2-venäjää 1,3 prosenttia. Venäjän muutos edelliseen vuoteen nähden +0,2 prosenttiyksikköä.

Vuonna 2000 lukion opiskelijoista 48,6 prosenttia opiskeli kolmea kieltä. Vastaava luku vuonna 2010 oli 40,2 prosenttia. Kolmen kielen opiskelu on siis vähentynyt 8,4 prosenttiyksikköä vuodesta 2000 vuoteen 2010. ”

Viime vuonna Suomen Kuvalehti kirjoitti, että puheet kielitaitoitoisesta kansasta kohta eivät ole enää totta. ”Peruskoululaisten kieltenopiskelu on vähentynyt ja yksipuolistunut lähes kahden vuosikymmenen ajan.

Yhä useampi suomalainen osaa peruskoulun käytyään vain kahta kieltä: englantia ja ruotsia. Suurin osa on lukenut englantia kolmannelta luokalta alkaen ja ruotsia seitsemänneltä lähtien.

Monissa perheissä, joissa kielten opiskelua arvostetaan, on tuttu se asia, ettei lapsen koulussa voi opiskella vaikkapa ranskaa tai saksaa, koska ei ole tarpeeksi halukkaita. Keskustelu ruotsin kielen vapaaehtoisuudesta on jättänyt alleen sen seikan, että into opiskella muita kieliä on vähentynyt. Muistakin kielistä on siis tullut ”pakollisia”.

Pakkoaineita ei ole olemassa, kunnes ne koetaan pakollisiksi. Jos lapsi tai nuori opiskelee innostuneena vaikkapa historiaa tai ruotsia, se ei ole hänelle mitään kielteistä vaan jotain myönteistä hänen elämässään. Myönteisellä asenteella lapset, nuoret ja aikuiset oppivat melkein mitä vain.

Pakkoruotsi, pakkovenäjä tai pakkoespanja on siis opittu kielteinen käsite tai oikeastaan asenne. Jos nuoria ja lapsia ei kannusteta vaikkapa opiskelemaan historiaa, silloin historian opiskelusta tulee pakkopaita.

Ruotsin kielen nykyisen aseman kaventaminen kouluissa vie siis nykyistä enemmän siihen yksipuoliseen kielitaitoon, jolla ei nykymaailmassa kovin paljon mennä eteenpäin.

Englantia on hyvä osata, mutta venäläisten, saksalaisten, ruotsalaisten ja muiden pohjoismaalaisten kanssa tullaan toimeen monipuolisella kielentuntemuksella. Kieli on avain myös kielialueiden kulttuurin ja sen ymmärtämiselle.

Lopuksi: sinänsä kaikki oppiaineet ovat ”pakko” jollekulle.

Ruotsin opiskelun nakertamisen jälkeen tulee niitä vaatimuksia ruotsinkielisten varuskuntien lakkauttamisesta ja opiskelukiintiöiden lopettamisesta. Joidenkin perussuomalaisten kansanedustajat, ovat jo ottaneet mainittuja asioita esiin. Näille äärinationalisteille heidän ”kansansa” ja heidän äidikielensä nujertavat muut.

Myös ruotsinkieliset ovat SUOMALAISIA.