Arvostaako nyky-yhteiskunta Agricolan kaltaisia monikielisiä ihmisiä?

Tänään on Mikael Agricolan kuolinpäivä ja Elias Lönnröthin syntymäpäivä. Molemmat herrat ovat olleet merkittäviä suomen kielen kehityksen kannalta.

Agricolaa pidetään suomen kirjakielen isänä. Agricola oli myös kirkkomies ja piispa. Kirkko ja kaupunki -lehdessä sanotaan, että ensimmäinen suomenkielinen teos, Agricolan Abckiria, syntyi kirkon kustantamana. ”Se oli oman aikansa aapinen, mutta ensisijaisesti se oli suunnattu papeille ja opettajille.”

Agricola matkusti ja koulutattui Viipurissa ja Saksassa Wittenbergin yliopistossa. Koulutus oli 1500-luvulla harvinaisuus. ”Samaten harvinaislaatuista oli miehen kielitaito. Agricola puhui, luki ja kirjoitti sujuvasti latinaa, ruotsia, saksaa ja suomea.” Kerron tämän, koska Agricolan päivä on sopiva hetki miettiä suomen kielen ja myös muiden kielten asemaa.

Kymmenen vuotta sitten kirjoitin Puheenvuoron blogiin, että viisisataa vuotta sitten olisi ollut mahdotonta kuvitella, että suomen kielestä olisi joskus tullut kansainvälisen mielenkiinnon kohde. Suomeahan opiskellaan monissa Euroopan oppilaitoksissa, ja suomea tullaan opiskelemaan myös Suomeen. Euroopan Unionin jäsenyyden myötä suomen kielestä on tullut kansainvälisten konferenssien ja kokouksien kieli, yhtä tasavertaisessa asemassa kuin muut Euroopan valtakielet. Kymmenessä vuodessa tässä ei ole tapahtunut muutoksia.

Kymmenen vuotta sitten kirjoitin, että suomen kielen vahvaa asemaa ei horjuta mitään niin kauan kun me suomen kielen taitoiset ihmiset haluamme tehdä työtä kielen kehittämiseksi. Mitä sitten olemme tehneet väärin? Kysyn näin, koska jo vuodesta 2018 julkisuudessa on alettu kantamaan huolta mm. suomen kielen asemasta englannin kielen suosion ja jopa ylivallan myötä.

Ongelma on se, että eri kielten opiskelun suosio on merkittävästi vähentynyt lasten ja nuorten parissa. Kouluissa A2- ja B2 -kielen opiskelu on romahtanut. Poliittiset päätökset ovat vaikuttaneet siihen. Kunnissa säästöjä etsiessä leikataan ei-pakollisista menoista ja A2-kieli on ollut myös leikkauksen kohteena. Lohjallakin A2 -kielta lopetettiin säästösyistä, mutta ensi viikon lautakunnan kokouksen asialistalla on A2-kielen opetuksen palauttaminen syksystä 2021 alkaen. Hyvä!

Nuoret ovat kielten opiskelun suhteen eriarvoisessa asemassa asuinpaikkansa mukaan. Etelä-Suomen isoissa kaupungeissa kielitarjonta on hyvä, mutta kun mennään pohjoiseen, tilanne on heikompi. Karkeasti sanottuna nykyisin kouluissa opiskellaan etupäässä englantia vieraana kielenä. Muiden vieraiden kielten opiskelu on laskenut.

Kymmenen vuotta sitten kirjoitin, että puheet siitä, että joku muu kieli horjuttaisi suomen kielen asemaa, ovat vahvasti liioiteltuja. Silloin en aavistanut, kuinka sosiaalisen median ja internetin laajentumisen myötä englannin kieli jatkaisi voittokulkuettaan. Kielille kun kielille on omat tilansa, ja kielen käyttäjät määrittelevät itse kielensä tilan. Agricoloita tarvitaan yhä, eli sellaisia monikielisiä osaavia ja luovia ihmisiä. Hyvä kysymys on, että arvostaako nyky-yhteiskunta sellaisia?

On hyvä katsoa taaksepäin ja muistaa kulkea eteenpäin

Tulin Suomeen toukokuussa vuonna 1992. Pääsin heti opiskelemaan suomea Tampereen keskustassa sijaitsevaan kielikouluun. Suomen alkeiskurssi kesti pari kuukautta, ja sieltä jatkoin suomen kielen opiskelua Hatanpään valtatiellä sijaitsevassa Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa. Olin jo pääsyt sisään Tampereen yliopistoon opiskelemaan tiedotusoppia.

Tänään  löysin valokuvien seasta tämän Aamulehden kirjoituksen. Se taitaa olla vuodelta 1993. Juuri tämä täydennyskurssi antoi pohjan opiskella suomeksi yliopistossa ja suomen kielen ymmärtämiselle. Se tutustutti meidät kurssilaiset suomalaiseen yhteiskuntaan. Minulle oli tärkeintä, että kurssin myötä aloin varmistua siitä, että voisin selviytyä yliopisto-opinnoista suomen kielellä.

Suomen oppiminen ja suomen kielellä opiskeleminen yliopistossa ovat olleet yksi elämäni tärkeimpiä päätöksiä. Suomen kielen hallinta on tuonut minut tähän asemaan, joka minulla nyt on. Pidän itseni menestyvänä naisena. Kielitaidon kautta olen päässyt suoraan yhteyteen suomalaiseen elämänmuodon kanssa. Moni asia olisi jäänyt minulta oppimatta, jos en olisi opiskellut suomea. Samalla olen pystynyt olemaan muille avuksi ja hyödyksi.

Tämä lehtikirjoitus palautti muistini, että olenhan minäkin käynyt läpi melkoisen mylleryksen. Sama kohtalo on ollut myös monella muullakin maahanmuuttajalla. Onnekseni minulla on ollut lähellä ihmisiä, jotka ovat kannustaneet ja tukeneet minua opinnoissani ja elämässäni. Kaikilla ei ole ollut samanlaista läheistukea. Taloudellista tukea en ole hakenut enkä onneksi tarvinnutkaan.

Elämme nyt Suomessa vaikeita aikoja, ja normaaliin tilanteeseen palataan aikanaan. Kuten vuonna 1993 katsoimme tulevaisuuteen toiveikkaasti, nytkin on hyvä katsoa taaksepäin ja muistaa kulkea eteenpäin!

Missäköhän senaikaiset kurssikaverini mahtavat olla?