Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontuu keskiviikona 21.4. päättämään Pullin ja Nummenkylän koulujen lakkauttamisesta. Virkamiesesitys on, että molemmat koulut lakkautettaisiin. Koulujen lakkauttaminen olisi kuitenkin turha vahingonteko Pullin ja Nummenkylän koulujen seudun asukkaille.
Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta oli ollut 14.4. sitä mieltä, että Pullin koulua ei pidä lakkauttaa. Lautakunnan enemmistön mielestä Mäntynummen alueen koulujen terveellinen ja turvallinen oppimisympäristö sisäilman laadun osalta pitää varmistaa ja Pullin oppilaiden siirtoon palata vasta, kun Mäntynummen koulun sisäilma on todettu turvalliseksi. Lautakunnassa kokoomuksen, sdp:n ja kristillisten edustajat olivat sitä mieltä, että lapset pitää siirtää Mäntynummen yhtenäiskouluun, vaikka siellä on ollut toistuvasti sisäilmaongelmia ja johon on suunniteltu remonttia. Nummenkylän koulun osalta lautakunta päätyi tiukan äänestyksen jälkeen valitettavasti lakkauttamisen kannalle. Lautakunnan kokouksessa jätin eriävän mielipiteen.
Koulujen lakkautusten myötä oppilaiden päivä pidentyy koulukuljetusten takia. Kuljetuskustannukset kasvavat ja hyötyliikunta ja harrastuksiin käytettävä aika vähenee. Esitetyt tilastot laskevista lastenmääristä ovat kyseenalaisia. Tilastoissa esimerkiksi syksyn ekaluokkalaiset on jo siirretty Pullin koulua koskevista tiedoista pois! Pullin ja Nummenkylän kouluissa ei tiettävästi ole sisäilmaongelmia. Kokousasiakirjoista ei löydy tietoa kuntokartoituksista eikä sisäilmaraporteista lakkautettavasta ja vastaanottavasta koulusta. Tuhoisia päätöksiä aiotaan taas tehdä puutteellisin tiedoin. Pullin ja Nummenkylän koulun alueella on hyvän sijainnin takia hyviä kasvumahdollisuuksia.
Kuntavaalit lähestyvät. Lohjan kylien asukkailla on vielä mahdollisuus vaikuttaa nykyisen valtuuston tekemiin lakkautuspäätöksiin. Jos itse olen mukana uudessa valtuustossa, tulen tekemään valtuustoaloitteen nykyisen valtuuston tekemien lähikoulujen lakkautuspäätösten kumoamiseksi.
On selvää, että Lohjan kylissä asuvat lohjalaiset tarvitsevat Lohjan keskustassa asuvien lohjalaisten solidaarisuutta. Kokonaan hyvinvoiva Lohja on kaikkien lohjalaisten etu. Lohjan valtuusto laittaa lakkautuspäätöksillä lapset isoihin kouluihin kauas tutusta asuinympäristöstä, lapset istuvat koulutakseissa usein tuntejakin päivässä.
Lasten ja nuorten pahoinvointi sekä sosiaalihuollon kasvava tarve ovat karuja esimerkkejä siitä, että Lohjalla hyvin moni lapsi voi huonosti.
Lapset on laitettu pelinappuloiksi keskittämiskokeiluun, jonka vaikutuksista ei ole mitään tutkittua tietoa. Lapset eivät äänestä, mutta me aikuiset voimme kuntavaaleissa ajatella myös lasten hyvinvointia. Kirjoitus julkaistin tänään Länsi Uusimaa -lehdessä.
Kirjoitus julkaistin tänään Länsi Uusimaa -lehdessä.